Koulutusrahasto KOURA jakoi palkinnot ja kunniamaininnat kuudessa sarjassa vuoden 2021 parhaille kokonaan tai osittain Ylen ja MTVn omatuotantoisille televisio-, radio- ja verkkosisällöille. Lisäksi jaettiin erikois-, innovaatio- ja vuoden sivistystekopalkinto.

Palkintosummat per henkilö ovat seuraavat: Sivistystekopalkinto 3000 euroa, kategorian pääpalkinto 2400 euroa, innovaatiopalkinto ja erikoispalkinto 2000 euroa, kunniamaininta 1200 euroa. Rahapalkinto maksetaan palkitulle suurimman palkintosumman mukaan eli vain yksi rahapalkinto per henkilö.

Vuoden sivistysteko-palkinnon valitsee vuosittain henkilö Ylen ja MTV:n sekä KOURAn ulkopuolelta. Tänä vuonna palkinnon saajan valitsi kirjailija Risto Isomäki.

Tunnustukset jaetaan vuosittain maaliskuussa KOURA-gaalassa. Koronatilanteen johdosta tunnustukset jaettiin poikkeuksellisesti 16.6.2022 Ravintola Töölössä.

273 000 €

jaettu palkintoina

162

palkittua sisällöntekijää

193

palkintoehdotusta

KOURA-palkitut kategorioittain

 

Käsikirjoitetut ja dramatisoidut sisällöt

KOURA-palkinto

Pala sydämestä

  • 28 800 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan: Anna Lappalainen, Aino Lappalainen, Lotta Lehtikari, Niina Koponen, Anita Kurvinen, Leena Virtanen, Hanna Maylett, Harri Halonen
    Patrick Boullenger, Oskar Franzén, Leena Tiihonen, Tiina Uosukainen
  • Sarjan keskiössä on tärkeä inhimillinen kysymys: Miten suojella lapsia ja miten auttajat itse jaksavat? Taustatyö on tehty hyvin ja tiedetään mistä kerrotaan, siksi sarja tuottaa katsojalleen hyvän draaman lisäksi uutta tietoa. Käsikirjoitus antaa tilaa roolihenkilöiden kipupisteille ja näin henkilöistä tulee kokonaisia, kiinnostavia hahmoja joiden tarinan haluaa kuulla. Vahva henkilöohjaus tulee hienosti näkyviin ja näyttelijät saavat loistaa. Sarjan käsikirjoituksen monikerroksisuus mahdollistaa tarinankokemisen sekä jännityksen, draaman että arkkityyppien tasolla. Lisäksi elokuvamainen, kokonaisuutta tukeva äänimaailma nostaa tämän tuotannon ilmaisun kansainväliselle tasolle yhdessä sarjaan sävelletyn musiikin kanssa.

Kunniamaininnat

Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa

  • 6 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan: Minka Kuustonen, Kati Kaartinen, Antti Leino, Anders Wiksten, Jukka Herva
  • Ikoninen tarina herää eloon koukuttaen kuulijansa. Huippuun hiottu käsikirjoitus samaistaa kuuntelijan menneeseen aikakauteen ja tuo tunteet pintaan tapahtumien vyöryessä esiin taiten tehdyn äänisuunnittelun ja nostalgisen musiikin siivittämänä. Minka Kuustosen heittäytyminen Armin rooliin on omaa luokkaansa.

Yksin tehty lapsi -podcast

  • 2 400 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan: Emma Taulo, Katja Kostiainen
  • Ohjelmasarja käsittelee rohkeasti suurta kysymystä: Entä jos nainen haluaa lapsen yksin, ilman
    parisuhdetta miehen kanssa. Ja entä jos olen odotellut liian kauan, liian vanhaksi. Tässä radiosarjassa
    käsikirjoittaja kertoo avoimesti oman tarinansa: haluan lapsen. Edessä on pitkä hedelmöityshoitojen
    matka – toivoa ja surua. Kirjoittajan avoimuus harvinaista kuultavaa – sekä myös vahvaa vertaistukea
    heille, jotka kaipaavat elämäänsä omaa lasta.

Uuden Valko-Venäjän äänet

  • 4 800 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan:Andrei Kureichik, Tiina Luoma, Soila Valkama, Jussi Lehtonen
  • Tämä ääniteos on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan. Se piirtää kiihkottomasti kuvaa maasta jossa vallitsee pelko ja epävarmuus. Teos kertoo kuinka hauraalla pohjalla ja helposti tuhottavissa demokratia on ja kuinka avuton ihminen on joutuessaan osaksi absurdia valtapeliä. Valko-Venäjän äänet saa tänään uusia merkityksiä ja vie kuulijansa kurkistamaan pedon kitaan taitavasti rakennetun äänimaailmansa avulla.

Kulttuurisisällöt

KOURA-palkinto

Jaakko Keso - Yle Kioski, Helsingissä nousee ug-bileiden uusi aalto

  • 4 800 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Yle Kioski
  • Palkitaan:Jaakko Keso, Salla Roosa Leinonen
  • Sarjan jaksossa toimittajan henkilökohtainen ote, tarkka taustoitus ja tapa viedä katsoja lähelle aihetta yhdistyvät inspiroivaksi kokemukseksi. Käsittelytavassa on samanaikaisesti analyyttinen erittelevä ote, rehevä tilannekuvaus ja vahvat persoonien haastattelut. Tekijä asettaa itsensä sekä käsiteltävän osakulttuurin ulkopuoliseksi tutkijaksi, että sen sisällä toimivaksi vertaiskokijaksi. Lopputuloksena on vahvaa kulttuurijournalismia: katsoja on viety alakulttuurin seikkailumatkalle, hänelle on annettu runsaasti tietoa – ja vahvoja fiiliksiä läheltä kiinnostavia kulttuuripersoonia.

Kunniamaininnat

Mikko Silvennoisen euroviisut: Homojen hommaa eli outojen fanien porukka

  • 6 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan:Soila Valkama, Jani Orbinski, Emilia Cronvall, Katri Henriksson, Hanna Kokkonen, Mikko Silvennoinen
  • Tämä seitsemän jaksoa sisältävä sarja on silkkaa huumaa ja ilotulitusta alusta loppuun. Tähtenä loistaa Mikko Silvennoinen, joka ruotii euroviisukulttuuria omakohtaisesti ja oikoo rohkeasti ja mukaansatempaavasti Euroviisuihin liitettyjä ennakkoluuloja. Yksityiskohtien runsauden avulla luodaan kuulijan vangitseva ja eheä kokonaisuus, äänimaailma mukaan lukien.

Iskelmien maantiede. Jakso 3: Millaista on mustavalkoinen rakkaus?

  • 2 400 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan:Harto Hänninen, Laura Koso
  • Iskelmien maantieteen jakso “millaista on mustan ja valkoisen välinen rakkaus iskelmissä” on hätkähdyttävä teos joka pakottaa meidät kaikki katsomaan peiliin ja miettimään uudelleen minkälaiseen ajattelutapaan eri rotujen välisistä suhteista meidät lapsina kasvatettiin. Ohjelman vakavan teeman käsittelyssä juontajan humoristinen letkeys on yllättävä ja toimiva valinta.

Mestarit, Jakso 1: Puhaltimet

  • 3 600 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan:Tuuli Saksala, Tomi Dahlman, Riikka Ahokas
  • Tämä ohjelma nostaa esiin musiikkialalla ajankohtaisen tasa-arvo- ja gendernäkökulman suhteessa tekijyyteen. Haastateltavien omakohtaiset kokemukset ja historiallinen tutkimustieto limittyvät kiinnostavalla tavalla. Ohjelma kertoo samalla tarinaa erilaisten soittimien kulttuurihistoriasta ja tuo esiin niiden unohdettuja naispuolisia taitajia. Soitin ei ole ollut historiassa neutraali asia, ja jako feminiinisiin ja maskuliinisiin soittimiin näkyy edelleen. Ohjemassa Mestarit kysytään aiheellinen kysymys: miksi?

Asiasisällöt

KOURA-palkinto

Siivoojat - Städarna

  • 7 200 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Svenska Yle
  • Palkitaan:Hanna Nordenswan, Are Nikkinen, Raisa Kesseli, Staffan von Martens
  • Ohjelma kuvaa työtä, jota tehdään usein yön pimeimpinä hetkinä.
    Se nostaa näkymättömät ihmiset hetkeksi näkyviksi.
    Tyhjillä käytävillä kaikuvat unelmat ja ajatukset elämästä.
    Visuaalisesti harkittu ja kaunis kokonaisuus kertoo uudella
    tavalla siivoojien arjesta.

Kunniamaininnat

Perintö - isien metsät tytärten käsissä

  • 3 600 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan: Sari Möttönen, Jukka Herva, Laura Naukkarinen
  • Ohjelmassa yksityinen ja yleinen lomittuvat toisiinsa. Pohdinta on henkilökohtaista aiheesta, josta melkein jokaisella tuntuu olevan mielipide. Mutta mitä ajattelee uusi metsänomistajapolvi, kun perintömetsät ilmoittavat olemassaolostaan? Sarjassa käsitellään metsänhoitoa, metsätaloutta, -historiaa keskellä ilmastonmuutosta ja lajikatoa. Oppaina ja vertaistukena matkalla on tuoreita metsänomistajanaisia kaupungista.

Politiikka Suomi

  • 15 600
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan:Jussi Jormanainen, Pekka Laine, Juha Pulkkinen, Olli Laine, Antti Leino, Antti Isoaho, Sanna Rusthollkarhu, Henriikka Punavuori, Jorma Höri, Anssi Tamminen, Petteri Lappalainen, Sakke Kantosalo,
    Sara Köteleki, Samuli Alapuranen, Jukka Lintinen, Juho Virolainen
  • Politiikka-Suomi on perinteisen vankan Yle-laadun huikea esimerkki. Sarjan katsominen on puhdas nautinto. Sen rauhallinen tempo tuo arvokasta vastapainoa ja uusia ajatuksia nopearytmisille uutisesiintymisille, joista me poliitikot normaalisti tunnemme. Sarja lisää upealla tavalla ymmärrystä yhteiskuntamme johtajista.

Narkomania

  • 4 800 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan:Jeanette Björkqvist, Niklas Meltio, Minna Nuotio, Tomi Dahlman
  • Huumekuolemat ovat Suomessa viisinkertaistuneet 20 vuodessa. Ohjelma seuraa huumeiden
    käyttäjän arkea täysin peittelemättömästi. Ohjelma kysyy myös, miksei narkomaaneilla ole
    Suomessa turvallisia käyttöhuoneita, nyt tällaisina toimivat julkiset vessat. Todellisuus voi järkyttää
    katsojaa, koska sellaista se on. Tässä ohjelmassa puhuvat huumeiden käyttäjät itse. Rajuinta
    huumevalistusta on se, kun koukkuun jäänyt nuori varoittaa: Älä ikinä koske huumeisiin.

Uutiset, ajankohtaiset ja urheilusisällöt

Kunniamaininnat

Peter Nygård -kokonaisuus MTV Uutisissa

  • 3 600 euroa
  • Tuotanto: MTV Oy
  • Palkitaan:Juho Lauri, Sanni Mattila, Jaakko Hietanen
  • ”Peter Nygård -kokonaisuus MTV:llä Kuuluisan muotimogulin, Kanadassa asuvan Peter Nygårdin kulissit romahtivat, kun yhä useampi seksuaalisesta häirinnästä kertonut nainen uskaltautui julkisuuteen. MTV Uutisten Peter Nygård -kokonaisuus tarjoaa uutta tietoa tapauksesta erityisesti suomalaisesta näkökulmasta. Ohjelmakokonaisuudessa useat suomalaisnaiset kertovat yksityiskohtaisesti kokemuksistaan, kuinka Nygård saalisti nuoria naisia. Haastateltavana on myös isäänsä pettynyt Peter Nygårdin poika.

Mistä maailma puhuu -podcast

  • 4 800 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Uutis- ja ajankohtaistoiminta
  • Palkitaan:Iida Tikka, Suvi Turtiainen, Erkka Mikkonen, Liselott Lindström, Jenny Matikainen
  • Maailmalla elävät toimittajat antavat perspektiiviä kuuntelijoille avaamalla miten asiat koetaan muualla. Raikas ja suorapuheinen uutis- ja ajankohtais-podcast nostaa esille kysymyksiä uutispuheen ulkopuolelta. Mistä maailma puhuu- podcast uudistaa tapaa jolla ulkomaanuutisia tarjoillaan Suomessa ja kertoo sen mikä ei uutisiin mahdu.

Pikataival Kabuliin

  • 1 200 euroa
  • Tuotanto: MTV Oy
  • Palkitaan: Niko Nurminen
  • Pikataival Kabuliin -reportaasi on ensikosketus uuteen, Talebanien valtaamaan Afganistaniin. Länsimaiden lähdettyä humanitaarinen katastrofi kumuloitui nopeasti, terveydenhuoltojärjestelmän sietokyky ylittyi, rahoitusmarkkinat sulkeutuivat ja nälänhätä eteni. Samaan aikaan naisten ja tyttöjen aseman uskottiin huononevan. Ohjelman tekijä Niko Nurminen kuului niihin harvalukuisiin toimittajiin, joilla oli Talebanin kutsu saapua maahan ja työskennellä siellä hallitusti ja suhteellisen turvallisesti. Pikataival Kabuliin on nimensä mukaisesti suomalaiselle yleisölle räätälöity pikataival Afganistanin tuntemattomaan tulevaisuuteen.

Vaccinstrider

  • 2 400 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Svenska Yle
  • Palkitaan:Grönroos Mikael, Annivi Gardberg
  • Annvi Gardberg har gjort en audioserie Vaccinstrider på ett högaktuellt ämne som splittrar familjer, kolleger och vänner i den pandemitid vi lever i. Annvi har lyckats vinna förtroende hos dem hon intervjuar, också hos de ovaccinerade tvekare som inte längre vågar öppna munnen i sociala sammanhang. Forskarna som medverkar ger en fördjupad förklaring till tankar och beteendemönster hos dem som är rädda för vaccin. Serien är viktig för den ökar förståelsen för den som tänker annorlunda.

    Ohjelmasarjassa ””Rokotekiistoja – Vaccinstrider”” käsitellään monipuolisesti rokotekeskustelua. Audiosarjassa annetaan ääni myös rokotuksia pelkääville ja niille, jotka eivät uskalla avoimesti tuoda esille epäileviä näkökantojaan arkipäivän keskusteluissa. Sarja lisää ymmärrystä sellaisista ihmisistä, jotka ajattelevat yleisestä ajattelutavasta poikkeavasti. Vaccinstrider perustuu yli 900 ihmisen rokotuksiin liittyviin tarinoihin – osalla ihmisistä on mennyt välit poikki sukulaisten tai tuttavien kanssa juuri erilaisten rokotusnäkemysten vuoksi. Ohjelma on tasapainoinen ja informatiivinen sukellus tunteita herättävään aiheeseen.

Lasten ja nuorten sisällöt

KOURA-palkinto

Spegelvägen

  • 36 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Svenska Yle
  • Palkitaan: Monica Vikström-Jokela, Staffan Gräsbeck, Maria Helsing, Niina Mattus, Juha Kuhmola, Antti Kukkavuori, Anssi Tamminen, Tarja Pieniniemi-Kuosmanen, Maiju Korhonen, Malla Helander, Juri Hietala, Stella Laine, Matti Raita, Hanna Wahlström, Ivar Andersson
  • Lapsille ja nuorille suunnatussa sisällössä on tärkeää että uskalletaan käsitellä myös elämän vaikeita asioita, mutta ilman että tulevaisuus tuntuu toivottomalta. Tämä sarja on tehnyt juuri sen. Sarjassa liikutaan painavien teemojen ääressä mutta sarjan loppu viestii että vaikka elämä on välillä raskasta niin yhdessä siitä kyllä selviää.

    Tuotanto on kunnianhimoisesti toteutettu lähtien researchista ja käsikirjoituksesta ohjaukseen, kuvaukseen, leikkaukseen ja äänen jälkityöhön asti. Tämän sarjan kohderyhmää on todella kuultu ja otettu huomioon käsikirjoitusta tehdessä- lapsia ja nuoria on haastateltu laajasti heidän peloistaan ja huolistaan.

    Nuorten päähenkilöiden roolityöt ovat todentuntuisia ja koskettavia, tunteet tulevat katsojaa lähelle.

Spegeln på skolgården

  • 16 800 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Svenska Yle
  • Palkitaan: Monica Vikström-Jokela, Jessica Edén-Von Numers, Niko Ingman, Marina Meinander-Sederholm, Are Nikkinen, Beatrice Holmström, Theo Zilliacus, Clas Christiansen
  • Tämän sarjan sisältö ja aihe on tärkeä eikä sitä varmaan voida käsitellä liikaa. Kiusaaminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat hälyttävän yleisiä ja on hienoa että Svenska Yle on panostanut aiheen käsittelyyn isosti. Tämä sarja on kuunnelmamuodon lisäksi viety immersiivisenä kokemuksena suoraan kohderyhmille, yli sataan kouluun. Jokaista koulua varten tehtiin kartta, jonne kuunnelman kohtaukset oli sijoiteltu ja tuttu koulun piha muuttui hetkeksi jännittäväksi tarinamaailmaksi. Roolihenkilöiden vaikeatkin tunteet ja ajatukset on saatu hienosti esiin nuorilta näyttelijöiltä ja äänisuunnittelun keinoja on käytetty mielikuvitusta herättelevällä tavalla.

Kunniamaininnat

Planeetta on tulessa

  • 6 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan: Markku Sipi,
    Kukka Ström, Juho Virolainen, Erik Vierkens, Jouni Soikkeli, Meira Valtonen
  • Erityisesti nuori sukupolvi on noussut äänekkääseen kamppailuun ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
    Monet nuoret joutuvat kamppailemaan myös julmaa ja väheksyvää palautetta vastaan. Tämä ohjelmasarja kertoo kolmesta nuoresta, jotka osoittavat tinkimätöntä rohkeutta. Aktiivisella
    toiminnallaan he viestittävät syvän huolensa luontokadon edessä, mutta he eivät lannistu loukkaavankaan palautteen edessä.

Yle Mix

  • 6 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Uutis- ja ajankohtaistoiminta
  • Palkitaan: Jasmin Beloued, Kiia Keskikylä, Kristian Broholm, Jouka Parkkonen, Anni Huttunen
  • Tämä ohjelma kertoo sen mitä juuri nyt on tarpeen tietää. Viikottain julkaistavissa uutisvideoissa käsitellään ajankohtaisia uutisaiheita, mutta myös lasten omaa maailmaa suuresti koskettavia aiheita. Alakouluikäisille suunnattu uutis- ja ajankohtaissisältö Yle Mix on paketoitu huumorilla ja kekseliäisyydellä kohderyhmäänsä koukuttavaksi. Ohjelman visuaalisuus elää ja hengittää tube-ilmaisua. Luontevat juontajat tarjoavat ajankohtaisia aiheita ymmärrettävästi lapsille sopivalla tavalla. Ohjelma näyttää, että lasten maailma on uutisoinnin arvoinen.

Suhteeton - Yle Kioski

  • 4 800 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Yle Kioski
  • Palkitaan: Essi Lamppu, Johannes Niva, Mikko Vaattovaara, Tapio Huuska
  • Arkisen samaistuttavat tilanteet paisuvat suhteettomiin mittasuhteisiin. Suhteet nuoren naisen elämässä ja suhteettoman haastava deittailumaailma luotsaavat tämän sketsisarjan teemoja. Sarjan päähenkilö Essi Lamppu taitaa roolinsa ja vie kiusalliset tilanteet äärimmilleen. Sarja on napakka ja viihdyttävä. Se on erinomainen esimerkki nuorille naisille suunnatusta sisällöstä, joka puhuttelee kohdeyleisöä ja luo yhteisöllisyyttä sen somekanavalla.

Erikoispalkinto

Strömsötröjan

  • 2 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Svenska Yle
  • Palkitaan: Lee Esselström
  • Strömsötröjan, ett tröjmönster som kunde uppmuntra också den ovane stickaren blev ett stort fenomen under året 2021. Lee Esselströms arbete med tröjan har genomsyrats av kvalitet och eftertanke, av renodlad public service-anda. Publiken kunde följa med och interagera, vara delaktiga av hela tillblivelsen av tröjmönstret via Strömsös och Lees egna Instagramkonto. Strömsötröjan har lyckats skapa en community på sociala medier och spridit glädje och samhörighet i den svåra tid vi genomlever nu. Lee Esselström belönas som designern av Strömsötröjan och kreatören bakom fenomenet Strömsötröjan som TV-innehåll, webbartikel och inlägg samt interaktion på sociala medier.

Innovaatiopalkinnot

Väärennetty ääni

  • 8 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Uutis- ja ajankohtaistoiminta
  • Palkitaan: Teemu Hallamaa, Mårten Lampen, Taneli Arponen,
    Stina Tuominen
  • Väärennetty ääni -hanke onnistuu hienolla tavalla avaamaan kansalaisille sitä uutta maailmaa jossa jo elämme, mutta josta harva tietää. Digitaaliset valetodellisuudet tulevat tällä vuosikymmenellä ravisuttamaan demokratioita. Mutta teknologia-uutiset harvoin kiinnostavat suuria massoja. Tekijätiimi on onnistunut hauskalla tavalla saamaan yleisön kiinnostumaan siitä mitä digitalisaatio voi meille kaikille tarkoittaa.

Pakolla tehty

  • 8 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Uutis- ja ajankohtaistoiminta
  • Palkitaan: Maria Tolsa,
    Jenny Matikainen, Juha Rissanen, Päivi Koskinen
  • Projektin tiimi onnistuu kiinnostavassa tiedonhankinnassa ja tuo näkyviin pakkotyön yhteydet kansainvälisiin vaatemerkkeihin. Globaalien yhteyksien tutkimisessa käytettiin tekoälyä ja erilaisia koneoppimisen metodeja, joita juuri missään maailman mediatalossa ei ole aiemmin kokeiltu. Tuloksena on poikkeuksellinen, yhteiskunnallisesti arvokas juttu Kiinan uiguurien sorrosta ja heidän pakkotyövoimansa käytöstä osana suomalaistenkin vaatebrandien hankintaketjua. Lopputuloksella oli myös välitön vaikutus, mm. Reima irtisanoutui jutun kuvaamista alihankintayrityksistä.

Live-palkinnot

KOURA-palkinto

Kulttuurigaala

  • 26 400 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Urheilu ja tapahtumat
  • Palkitaan: Minna Lindroos,
    Rauli Valo, Jusu Lounela, Minna Joenniemi, Miia Nousiainen, Hannamari Hoikkala, Henrik Häggblom, Malla Helander, Jussi Sibelius, Jeanette Sibelius, Jukka Lihavainen, Mira Gartz
  • Poissa oli kankeus ja pönötys, kun palkinnot jaettiin mm. tanssien ja räpäten. Visuaalinen ja auditiivinen toteutus oli erinomaista; näyttävää, ja samalla kulttuuria kunnioittavaa. Ohjelmavalinnoissa nuoremman polven tekijöiden nosto ansaitsee kiitosta. Genrevapaat palkinnot olivat erityinen ilo. Kulttuurigaala onnistui korona-ajan tapahtumagaalana yli odotusten uudistaen genreä oivaltavasti.

Kunniamaininnat

Pentulive

  • 3 600 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan:Pirjo Koskinen, Henna-Leena Kallio, Timo Heikkinen, Joonas Lintunen
  • Tämä ohjelma lumosi katsojat yltiöpäisellä positiivisuudella ja hyvällä mielellä. Pentulive seurasi 24/7 labradorinnoutajan pentujen elämää syntymästä 8. viikon luovutusikään asti. Ohjelma teki hienolla tavalla näkyväksi koiran kasvatuksen vaiheita ja välitti samalla tietoa koiranpentujen vaatimasta hoidosta. Vaikka ohjelmassa nähtiin myös pentujen hoitajia, fokus pysyi koko ajan itse asiassa eli hurmaavissa pennuissa.

Vaaliauto-livesarja

  • 6 000 euroa
  • Tuotanto: MTV Oy
  • Palkitaan:Leo Jaakkonen, Eevi Kinnunen, Terhi Romo, Rauno Westerlund,Ville Ristolainen
  • Miten saada ihmiset innostumaan kunnallisvaaleista? Entä jos toimittaja lähtisi kiertämään Suomea
    ja tekisi ohjelmaa paikan päällä kunnissa – suorassa lähetyksessä. Palkittavassa ohjelmasarjassa
    tehdään laaja kierros pienimmästä kunnasta suuriin kaupunkeihin. Vastaanotto on innostunut ja
    ihmiset kertovat toiveistaan oman kotikuntansa kehittämiseksi. Toimittajalla voi olla merkitystä
    kansalaisten aktiivisuuden kohentamiseksi – varsin moni haastatelluista vakuutti äänestävänsä.

Yle Puheen pöytäroolipelilive - Uuden maailman ruhtinaat

  • 8 400 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan: Juhani Kenttämaa, Jussi Buckbee, Tapani Kuusniemi, Lea Sipilä, Veera Niininen, Hans Weckman,
    Petri Hårdh
  • Projekti on livelähetysten genren pioneeri: neljä pelaajaa, pelinjohtaja, katsojien suora mahdollisuus vaikuttaa tapahtumien kulkuun sekä kevyesti visualisoitu radiostudio ovat ainekset roolipelaamisen livetapahtumalle, jolle ei ole suoraa esikuvaa. Kuusituntinen yhteiskunnallinen fantasiapeli yhdistää oivaltavasti radion suoraa lähetystä ja television keskusteluohjelmaa pöytäpelaamisen intiimiin tunnelmaan. Yksinkertainen visualisointi tukee pelikerrontaa kevyellä, mutta oivaltavalla tyylillä. Lopputulos on onnistunut kokeilu, eräänlainen slow-tv’n osallistava, yhteisöllinen versio.

Sivistystekopalkinto

Palkinnon saajan on valinnut kirjailija Risto Isomäki

Voiko tätä syödä?

  • 39 000 euroa
  • Tuotanto: Yleisradio Oy, Luovat sisällöt ja media
  • Palkitaan: Tiia Nurmilaakso, Kati Laukkanen, Tiina Torikka, Kaisa Alenius, Petri Luukkainen, Jussi Meling, Petri Krook, Juho Virolainen,
    Henna-Leena Kallio, Teemu Kokkonen, Lauri Reuter, Henri Alén, Anne Mäittälä
  • ”Voiko tätä syödä”” kuuluu niihin hyvin harvalukuisiin suomalaisiin dokumenttisarjoihin, joiden ei tarvitse hävetä yhdenkään muualla maailmassa paljon isommalla rahalla tuotetun sarjan edessä. Vaikka sitä ei ole tehty samanlaisella budjetilla kuin BBC:n sarjoja, sen tuotantoon on satsattu riittävästi ja pienempi budjetti on korvattu onnistuneilla aiheen valinnoilla ja kekseliäisyydellä.
    ””Voiko tätä syödä”” on erinomaisesti kuvattu ja hyvin visuaalinen, ja kaikki muukin toimii loistavasti: musiikkitausta, leikkaus ja ohjaus. Nopea rytmi vastaa ajan henkeä. Päähenkilöiden iloisuus, kova energiataso ja toisistaan eroavat ennakkoasenteet tekevät sarjasta helposti lähestyttävän.
    Ennen kaikkea sarja käsittelee uudenlaisella ja kekseliäällä tavalla teemaa, joka on todennäköisesti oman aikamme tärkein yksittäinen kysymys. Ellemme pysty muuttamaan ruokavaliomme painopisteitä, emme voi estää uusia pandemioita emmekä ilmastokatastrofia, ja menetämme antibiootit sekä suurimman osan maapallon kaikista eliölajeista.
    Asian käsittely niin, etteivät ihmiset torju sitä jo kättelyssä, ei vain ole ihan helppoa. ””Voiko tätä syödä”” ei välttämättä puhuttele henkilöitä jotka jo ovat vegaaneja tai kasvissyöjiä. Mutta se on erittäin kiinnostava kaikille niille ihmisille, jotka miettivät juuri nyt vakavasti, pitäisikö heidän lopettaa lihansyönti tai vähentää sitä, ja heitä on tällä hetkellä noin 70 prosenttia maailman väestöstä. Sarja on myös vannoutuneiden lihansyöjien näkökulmasta kiinnostava.