KOURA-palkitut kategorioittain

Fiktio

KOURA-palkinto

Mobile Horror

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE Teema
  • tuotanto YLE Draama
  • palkitaan ohjaaja Mikko Kuparinen, käsikirjoittaja Juha Jokela, näyttelijät Meri Nenonen, Lari Halme, Samuli Niittymäki ja Pertti Sveholm
  • Ohjelma on rohkea ja ennakkoluuloton osoitus siitä, kuinka teatterin helmiä nykyisinkin kannattaa tuoda televisioon – ei ainoastaan suorina teatteritaltiointeina, vaan television ehdoilla, tv:lle dramatisoituina ja ohjattuina. 2000-luvun menestysnäytelmästä on onnistuttu tekemään tv-elokuvien helmi, tulevaisuuden klassikko. Terävä, aiheensa näköinen ja hauska.

Kunniamaininnat

Post mortem

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE Radio1
  • tuotanto YLE Draama/Radioteatteri
  • palkitaan käsikirjoittaja Sampo Issakainen, ohjaaja Jaakko Murtomäki, äänisuunnittelija Anders Wiksten, näyttelijät Marc Gassot, Jari Hietanen ja Kari Sorvali
  • Draama imaisee kuulijan syvälle tumman fantasian hyytäviin vesiin, keskelle historian ja mielikuvituksen leikkiä. Pienillä keinoilla ja intensiivisellä ohjauksella luodaan uskottava, mystinen äänimaailma, jossa kuulija haastetaan pohtimaan 1800-luvun tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan ristiriitaa. Onko ahtojäästä löydetty olento hirviö vai enkeli?

Rakkaudella, Rauli Badding, 20-osainen radiomusikaali

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE Radio Suomi
  • tuotanto YLE Draama/Radioteatteri
  • palkitaan käsikirjoittaja Pärttyli Rinne, ohjaaja Juhana von Bagh, äänisuunnittelu Ari Mursula ja Hanna-Helena Kinnunen, näyttelijä Olavi Uusivirta
  • Dramatisoitu, mukaansa tempaava tarina seuraa rocktähden elämää lapsuudesta viimeisiin päiviin. Sarjan dramaturginen ote on tuore: musiikki yhdistettynä aran päähenkilön tarinaan ja ajatuksiin. Musikaali on Radioteatterin uusi avaus Radio Suomen suurelle näyttämölle.

Dokumentit

KOURA-palkinnot

Levänluhdan kadonnut kansa

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE Teema
  • tuotanto YLE Oppiminen ja tiede
  • palkitaan käsikirjoittaja ja ohjaaja Tommi Hakko, kuvaaja Marco Hyvärinen, leikkaaja Antti Isoaho
  • Dokumentti tarjoaa uutta tietoa pitkään tunnettuun suomalaiseen tieteenhistorialliseen arvoitukseen. Ohjelma uudistaa kunnianhimoisesti ja taidokkaasti kotimaista tiede- ja historiaohjelmien genreä ja nostaa sen dramaturgian ja kuvallisen kerronnan kansainväliselle tasolle. Esihistoriallisen ajan visualisoinnissa onnistutaan välittämään katsojille elämyksellinen ja todentuntuinen kuva. Ohjelma onnistuu yhdistämään reaaliaikaisen suomalaisen huippututkimuksen ja jännitysnäytelmän tavoin etenevän arvoitustarinan tavalla, joka puhuttelee eri-ikäisiä katsojia.

Pakomatka anoreksiasta

  • kanava YLE TV1
  • tuotanto YLE Asia
  • palkitaan käsikirjoittaja ja ohjaaja Nina Stenros, kuvaaja Arto Kaivanto, leikkaaja Petteri Kauhanen
  • Ohjelman aihe ei ole uusi, mutta näkökulma on – dokumentti onnistuu näyttämään, miltä anoreksian kanssa eläminen oikeasti näyttää ja tuntuu. Dokumentti kuvaa pienieleisesti anoreksian lujaa otetta päähenkilöstä ja hänen äidistään. Viipyilevät kuvat pitävät katsojan intensiivisesti mukana arjen raskaissa tilanteissa. Dokumentti pääsee hyvin lähelle päähenkilöään, mutta ei sorru anoreksian rajuilla puolilla mässäilyyn, ohjelma päinvastoin luottaa siihen, että näkökulma ja kaunistelematon totuus riittävät tavoittamaan katsojan. Kerronta jättää katsojan omille ajatuksille tilaa.

Kunniamaininta

Pimeän puolella

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE TV1
  • tuotanto YLE Asia
  • palkitaan käsikirjoittaja ja ohjaaja Atro Lahtela, toimittaja Matti Virtanen, asiantuntija ja juontaja Hannu Lauerma, kuvaaja Henrik Leppälä, leikkaaja Inga Bergström-Rausku, tuottaja Leena Tomminen
  • Ohjelma yhdistelee taitavasti television eri lajityyppejä, liukuu notkeasti fiktiosta faktaan ja juonnosta asiantuntijahaastatteluun. Kaikkia kerrontakeinoja käytetään hyväksi, jotta voitaisiin hahmottaa salaperäisyyden verhoamia tapahtumia. Jännittävästi, persoonallisesti ja jopa humoristisesti katsoja ohjataan manipuloinnin ja huijaamisen maailmaan, ihmismielen pimeälle puolelle.

Viikoittaiset asiaohjelmat

KOURA-palkinto

Eve Mantu

  • 5.000 euroa
  • kanava YLE Radio1
  • tuotanto YLE Asia
  • palkitaan toimittaja Eve Mantu
  • Tekijä on onnistunut toteuttamaan uudenlaisen puheohjelman, joka yhdistää suoraa radiopuhetta, haastatteluja ja reportaasimaista radio-ilmaisua. Toimittaja etsii ohjelmaansa pieniä arkisia ilmiöitä, joiden alta paljastuu suurempia ja merkityksellisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Varsin poikkeuksellisella tavalla toimittaja uskaltaa avata ja purkaa myös omia ennakkoluulojaan ja heikkouksiaan. Ohjelmassa yhdistyvät toimittajan henkilökohtainen kokemus, analyyttisyys ja asiantuntijanäkökulma.

Kunniamaininnat

Kansallisaarre

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE TV2
  • tuotanto YLE Oppiminen ja tiede
  • palkitaan toimittaja ja ohjaaja Tommi Hakko ja Marko Pulkkinen, kuvaaja ja leikkaaja Ville Räty
  • Ohjelmasarja tuoreistaa rohkeasti ja oivaltavasti kansallisia symbolejamme. Se ei tyydy vain kyseenalaistamaan vallitsevia kuvia, vaan tekee kohteestaan uusia sovelluksia. Sarja haastaa pohtimaan menneiden ja nykyisten arvojen eroja ja yhtäläisyyksiä. Katsoja pääsee seuraamaan innovatiivista prosessia, jonka lopputulos riemastuttaa ja yllättää.

Ajankohtaisen kakkosen teemailta

  • kanava YLE TV2
  • tuotanto YLE Ajankohtaisjournalismi
  • palkitaan juontaja-toimittaja Salla Paajanen, juontaja-toimittaja Jyrki Richt, toimitussihteeri Taina Kanerva, tuottaja Reeta Kivihalme, ohjaaja Tea Helen, kuvaussihteeri Virpi Kautto
  • Teemailta tarjosi suomalaiseen mediakeskusteluun jotakin aivan poikkeuksellista. Homoilta osoitti, että television keskusteluohjelmat ovat edelleen mukana muokkaamassa yhteiskunnallista debattia ja vahvimmillaan jopa muuttamassa yhteiskuntaa. Vaikuttavuudeltaan Teemailta oli vuoden journalistinen teko.

Kulttuuri

KOURA-palkinto

Iiro irti

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE Teema
  • tuotanto YLE Viihde
  • palkitaan käsikirjoittaja-esiintyjä Iiro Rantala, ohjaaja-käsikirjoittaja Pauliina Jalasmaa, kuvaajat Marianne Heikkinen ja Meira Valtonen, graafikot Heidi Grönroos ja Anne Mäittälä, tuottaja Minna Lindroos, vastaava tuottaja Anssi Autio
  • Ohjelma lähestyy musiikkia ennakkoluulottomasti ja rouhealla otteella. Johdattelijana toimii jäljittelemätön musiikin moniottelija, joka laittaa itsensä likoon ja vie katsojan riemukkaasti erilaisten musiikkityylien kirjoon. Samalla suoralla ja turhia kumartamattomalla otteella lähestytään niin tangoa, heviä kuin klassistakin. Ei pönötystä, ei hissuttelua, vaan suoria kysymyksiä, rehellistä ihmettelyä ja musiikin iloa. Ohjelma uudistaa kulttuuriohjelmien genreä, sivistää ja viihdyttää.

Kunniamaininnat

Naurun tasavalta

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE Teema
  • tuotanto YLE Kulttuuri
  • palkitaan käsikirjoittaja J.P. Pulkkinen, toimittajat Harto Hänninen, Olli Kangassalo ja Esko Rautakorpi, graafikko Mikko Lehtola, leikkaaja Kristiina Nisula
  • Ohjelma on oivallinen esimerkki televisionomaisesta populaarin kulttuurihistorian käsittelystä, joka tuo keskiöön arkikokemuksemme. Sarjassa poraudutaan katsojaa kiinnostavalla tavalla miettimään, mikä meitä naurattaa ja miksi, ja samalla: keitä me olemme ja miksi. Asiallisen sarjan suomalaisesta huumorista pitää myös naurattaa, ja tässäkin ohjelma onnistuu.

Rock-Suomi

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE Teema
  • tuotanto YLE Viihde ja YLE Populaarimusiikki
  • palkitaan ohjaaja Antti Leino, käsikirjoittajat Pekka Laine ja Harri Hakanen
  • Sarja rakentaa kattavan kokonaiskuvan yhdestä kulttuurin osa-alueesta taiteena, viihteenä, teollisuutena ja ennen kaikkea elämäntapana. Haastattelut ovat huolellisia ja perusteellisia, tekijät alueensa syväosaajia. Sarjan rakenne ja estetiikka muuttuvat uskottavasti osaksi käsiteltävää kulttuuria, ja jatkossa tähän sarjaan viitataan alan perusdokumenttina.

Lapsille ja nuorille suunnatut sisällöt

KOURA-palkinto

Utmanad

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE FST5
  • tuotanto YLE FST5/Fiktion/Barn
  • palkitaan projektinjohtaja Sara Lampén, juontaja ja toimittaja Henric Öhman, toimittaja Ann-Catrin Rosenberg, toimittaja-juontaja Joakim Lax, toimittaja-juontaja Christel Wunsch, kuvaussihteeri-toimittaja Marika Lytts, kuvaussihteeri-toimittaja Åsa Svarvar, leikkaaja-graafikko Jussi Pernaa, kuvaussihteeri Jaana Kanko-Sjöholm ja tuottaja Ann-Catrin Virkama
  • Ohjelma tuntee erittäin hyvin kohderyhmänsä 9-12-vuotiaat. Sen kekseliäs konsepti, dramaturgia ja netin maailmasta kumpuava visualisointi puhuu vahvasti heidän kieltään. Ohjelman toteutus on tehty kunniahimoisesti ja juontajia myöten kaikki peliin pannen. Päähenkilöiksi pääsevät lapset harrastuksineen eri puolelta Suomea. Samalla kun katsoja jännittää haasteen lopputulosta, hänelle kertyy uutta tietoa eri paikkakunnista ja murteista.

Kunniamaininnat

Kolttarokkia Lapissa

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE TV2
  • tuotanto YLE Viihde/Nuoret
  • palkitaan käsikirjoittaja, ohjaaja ja leikkaaja Olli Laine ja kuvaussihteeri Tarja Haapala-Easton
  • Ohjelman vie keskelle rokkikulttuurin ydintä, kun fani kohtaa idolinsa ja pääsee tämän kanssa samalle lavalle. Persoonallista mutkaa matkaan tuo se, että idoli on katoavaksi luokitellulla koltansaamen kielellä laulava rokkari ja fani pohjoissaamea äidinkielenään puhuva koululainen Inarista.
  • Ihastuttavaa rosoa ja riehakkuutta ohjelmaan tuo 12-vuotiaiden päähenkilöiden itsensä kuvaama materiaali. Lasten dokumenttina ohjelma on kekseliäs puheenvuoro katoavan kielen puolesta.

Vähäx melkein kuolin: Laura Vantaalta

  • 3.000 euroa
  • kanava YleX
  • tuotanto YLE Dokumentti
  • palkitaan toimittaja Pauliina Motturi ja apulaistuottaja Katri Puro
  • Ohjelmasarja kertoo dokumentaarisin keinoin mutta ryppyotsaisuutta välttäen kohdeyleisönsä ikäisten ihmisten elämän erilaisista tilanteista, joita ei juuri haluaisi muistella. Tekijät ovat onnistuneet kehittämään lähetysvirrassa hienosti toimivaa ilmaisua, joka autenttisella äänimaailmallaan ja humoristisella otteellaan tavoittaa ja pysäyttää kuulijan sekä antaa hänelle samaistumisen mahdollisuuden.

Vuoden sivistysteko

10.000 euroa

Palkinnon saajan valitsee Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Leif Jakobsson.

Baletti on kivaa!

  • kanava YLE TV1
  • tuotanto YLE Kulttuuri
  • palkitaan toimittaja Liisa Vihmanen, ohjaaja Lulu Salmi, leikkaaja Sami Antinniemi, kuvaaja Petteri Lappalainen, äänittäjä Timo Rantalainen ja tuottaja Helena Kokko.