KOURA-palkitut kategorioittain

Fiktio

KOURA-palkitut

Täällä Pohjantähden alla

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE Radio1
  • tuotanto YLE Draama/Radioteatteri
  • palkitaan ohjaajat Tarja Jakunaho, Ari Kallio ja Sakari Kirjavainen, äänisuunnittelijat Anders Wiksten, Ari Mursula ja Tiina Luoma, tuottaja Eero Aro, tuotantojärjestäjä Lasse Lehtonen, dramatisoijat Leena Lander, Juha Seppälä ja Hannu Raittila
  • Radioteatterin kulttuuriteko Täällä Pohjantähden alla todistaa elävän ja voimakkaan kuunnelman puolesta. Poikkeuksellisen laaja klassikkotulkinta antaa teokselle jokaisen suomalaisen tunteman arvon ja päivittää sen koskettamaan myös nykyihmistä.

Pasila

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE TV2
  • tuotanto Filmiteollisuus Fine Oy
  • palkitaan käsikirjoitus ja ohjaus Atte Järvinen, äänet Kari Hietalahti, Mari Lehtonen, Juho Milonoff ja Jani Volanen, animaatiopäällikkö Jani Kuronen, hahmosuunnittelu Laura Neuvonen, äänisuunnittelu Janne Jankeri ja Salla Hämäläinen, musiikki Kalle Koivisto ja Kari Huikuri
  • Sarja on aikalaisdraamaa, joka täyttää klassisen draaman mittapuut. Se luo oman erityisen maailmansa, jonka sisällä karaktäärit, puhetavat, tyylittely ja tapahtumien kulku noudattavat omaa jäljittelemätöntä logiikkaansa. Aikalaisuus näkyy sarjassa jatkuvana nauhana teräviä havaintoja, joiden kokonaisuus ei imitoi suomea vaan antaa siihen absurdin ja kirkkaan katselukulman. Tyylittelemällä viimeistelty toteutustapa kruunaa kokonaisuuden.

Kunniamaininta

Vilket drama! Tarja Halonen – rikets president

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE FST5
  • tuotanto YLE Fakta
  • palkitaan toimittaja Barbara Savolainen, leikkaaja Tii Ricks, tuottaja Hans Sundquist
  • Ohjelmassa maan presidentti astuu draaman maailmaan ja peilaa sitä vastaamaan omia näkemyksiään. Totutut kaavat murtuvat ja erilainen areena saa päähenkilöstä esiin uusia puolia. Ohjelmasarja on rohkean innovatiivinen, onnistunut kokeilu yhdistää fiktiota ja faktaa.

Dokumentit

KOURA-palkinto

Ingermanland

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE FST5
  • tuotanto YLE Fakta
  • palkitaan käsikirjoittaja ja ohjaaja Greger Grönqvist, kuvaaja Tapani Sillanpää, äänisuunnittelija Antti Kukkavuori, leikkaaja Inga Bergström-Rausku, arkistotoimittaja Erja Sievänen ja kuvaussihteeri Lena Rosenqvist
  • Dokumentti puhuu suoraan ja kiertelemättä inkeriläisten tylystä kohtalosta Neuvostoliitossa ja kytkee sen myös Suomen lähihistorian poliittisiin käänteisiin. Ohjelma avaa sukulaistemme vähän tunnettua ja arkanakin pidettyä kohtaloa kiihkottomin aikalaispuheenvuoroin, joissa kerrotaan siirroista, karkotuksista, maanriistosta, eliminoinneista, vähättelystä. Hienoin arkistomateriaalein ja haastatteluin etenevä dokumentti avaa eteemme hätkähdyttävän lähimenneisyyden.

Kunniamaininnat

K3: Atombomben och glädjen

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE Radio Vega
  • tuotanto YLE Fiktion/Kultur
  • palkitaan toimittaja Gungerd Wikholm ja äänisuunnittelija Jyrki Häyrinen
  • Radiodokumentti avaa uuden näkökulman atomipommin kehittämiseen toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa. Lahjakkaat ja kunnianhimoiset tiedemiehet yrittivät ratkaista vimmaisesti ja kiireessä tehtävää, jolla tuli olemaan kauaskantoiset seuraukset. Eettisiin ja moraalisiin pohdintoihin ei ollut aikaa.
  • Dokumentti tuo esiin juuri näiden pohdintojen tärkeyden. Ohjelman toteutus on selkeä ja aihe painava. Äänimaailman monimuotoisuus tukee hienosti tarinaa.

Sota ilman voittoa

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE TV1
  • tuotanto YLE Dokumenttiohjelmat
  • palkitaan käsikirjoittaja ja ohjaaja Arvo Tuominen
  • Dokumentti tarjoaa uuden, suomalais-venäläisen näkökulman Talvisotaan. Se ottaa rivimiehen näkökulman, ei korosta sankarimyyttiä ja uskaltaa lisätä mausteeksi huumoria. Ohjelmassa myös neuvostosotilaille annetaan ihmisarvo. Tuotanto on TV 1:n ja Pietarin 5-kanavan yhteistyö, jossa suomalais-venäläinen juontajapari Ville Haapasalo – Sergei Shnurov yrittää nautittavalla tavalla kilpalaulaa toisensa suohon.

Paskajuttu

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE TV1
  • tuotanto YLE Asiaohjelmat
  • palkitaan ohjaajat ja käsikirjoittajat Nina Stenros ja Anu Valve, kuvaaja J-P Passi, leikkaaja Petteri Kauhanen, tuotantopäällikkö Nina Varis
  • Miten pääsi käymään niin, että ihmisen biologisista tuotoksista tuli jätettä? Dokumenttisarjassa liikutaan keskiajasta vesiklosetin kautta nykypäivään, jolloin arvokasta vettä tuhlataan ja huono sanitaatio on maailman suurin ja tappavin katastrofi. Vaikka aihe on vakava ja hankala, tekijät pystyvät tarjoamaan sisällön nautittavan räväkästi ja huumorilla.

Viikoittaiset asiaohjelmat

KOURA-palkinto

Mun heimo: Jehovan todistajat

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE TV1
  • tuotanto YLE Asiaohjelmat
  • palkitaan käsikirjoittaja ja ohjaaja Katri Puro, kuvaaja Teppo Högman, leikkaajat Marja Halonen ja Dan Peled, tuottaja Hannu Karisto, vastaava tuottaja Pentti Väliahdet
  • Ohjelma lähestyy aihettaan epätavallisella vilpittömyydellä ja suoruudella. Tekotapa sisältää vahvan läsnäolon ja uteliaisuuden tunnun. Kokonaisuus antaa katsojalle harvinaisella tavalla mahdollisuuden tutustua, tutkia ja eritellä omia käsityksiään ohjelman kohteesta. Toimitukselliset ja audiovisuaaliset kerronnan valinnat tukevat luontevasti valittua linjaa. Journalistinen lähestymistapa, joka tutkii mutta pidättäytyy arvottamasta kohdettaan ja näin toimien herättää katsojassa samanaikaisesti monia ajatuksia ja tunteita, saa toivottavasti jatkajia otteelleen.

Kunniamaininnat

Luontoretki

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE Radio Suomi
  • tuotanto YLE Asiaohjelmat
  • palkitaan toimittaja Juha Laaksonen, tuottaja Asko Hauta-aho
  • Ohjelma tekee pienistä konkreettisista hetkistä kuulijalle kokoaan suuremman kokemuksen. Intohimoinen asenne sekoittuu konstailemattomaan ja intensiiviseen läsnäoloon tavalla, joka saa kuuntelijankin lähes elehtimään piiloutumisen ja kurkkimisen tahdissa. Suurta tunnetta ja komiikkaa samassa hengenvedossa tekee ohjelmasta genressään virkistävän esimerkin.

Välilevyjä

  • 3.000 euroa
  • kanava YLE Radio1
  • tuotanto YLE Kulttuuri/Musiikkiohjelmat
  • palkitaan toimittaja Kare Eskola
  • Ohjelman analyyttinen ja kokemuksellinen lähestymistapa erittelee musiikkikulttuuria aatehistoriallisella tarkkuudella, joka luo kuulijalle kokemuksen ideologian ja musiikin keskinäisistä siteistä. Ajattelun selkeys, havaintojen tarkkuus ja etenemisen tempo antavat vastaanottajalle tilaa asettautua levollisesti ohjelman näkökulmien äärelle.

Kulttuuri

KOURA-palkinto

Uuden aallon jäljillä

  • 10.000 euro
  • kanava YLE Teema
  • tuotanto YLE Kulttuuri
  • palkitaan käsikirjoittaja-ohjaaja Kati Sinisalo, kuvaaja Marco Hyvärinen, leikkaaja Markku Pulkkinen
  • Ohjelma etenee kuvia kumartelematta, kepeästi ja henkevästi, ja siitä paistaa rakkaus käsiteltävänä olevaan aiheeseen. Ohjelma yrittää selvittää, mitä Francois Truffaut’n 400 kepposen vanavedessä syntyi ja kehittyi, mitä sen henkilölle Antoine Doinelille nykyisin kuuluu. Dokumentti hankkii vastauksia, jotka kuorivat aiheen liiasta glooriasta, mutta jättävät nälän nähdä uuden aallon merkkiteokset vielä kerran.
  • Uuden aallon jäljillä on hengeltään ihastuttava ja toteutukseltaan valloittava taidonnäyte. Sublime!, kuten ranskalaisilla on tapana asia ilmaista.

Kunniamaininnat

Kirjamaa: Terijoen pioneerit

  • 3.000 euro
  • kanava YLE Teema
  • tuotanto YLE Kulttuuri
  • palkitaan juontajat Anna Tulusto ja Reidar Palmgren, toimitussihteeri Kaisa Alenius, ohjaaja Niina Mäkeläinen, kuvaussihteeri Pirjo Repo, tuottaja Jouko Salokorpi, kuvaaja Petteri Lappalainen, kakkoskuvaaja Sakke Kantosalo, äänittäjä Balker Hamid
  • Ohjelmasarja yhdistää hienolla tavalla kirjailijan, lukijan ja arvioitsijan näkökulman. Palkittu jakso piirtää kuvan Karjalan kannaksen alueesta ainutlaatuisena taitelijayhdyskuntana. Uskottavat juontajat kuljettavat katsojaa eri aikakausiin ja tasoihin. Sarjan yhteen hitsautunut työryhmä on löytänyt oman tapansa kertoa niin sanalla kuin visuaalisestikin. Kuvassa elää kauniisti syksy, meri ja menneen maailman patina.

Riston Valinta

  • 3.000 euro
  • kanava YLE Radio1
  • tuotanto YLE Kulttuuri/Musiikkiohjelmat
  • palkitaan toimittaja Risto Nordell
  • Radion musiikkisarja on yhdistelmä henkilökohtaista, hetkessä olevaa ja pysyvää. Toimittaja yhdistää nimikko-ohjelmassaan ennakkoluulottomasti omat kokemuksensa ja laajan musiikin tuntemuksensa niin, että tuloksena on hykerryttävän nautittava kulttuuriohjelma. Palkittavassa osassa purjehditaan Lyypekkiin, lumoudutaan Mariankirkon holveista ja ylistetään marsipaanipähkinätortun autuutta Buxtehuden sävelin.

Jurkan huonetta ja sukua

  • 3.000 euro
  • kanava YLE TV1
  • tuotanto YLE Kulttuuri
  • palkitaan ohjaaja-käsikirjoittaja Jarmo Heikkinen
  • Ohjelma tavoittelee kuolleen päähenkilön pakenevaa muistoa, ja piirtää kuvan hänestä läheisten silmin, mutta tuottaa muutakin kuin kaunistellut ääriviivat. Jälkeläisten avomieliset kertomukset ja taitavasti kuljetettu moniääninen kerronta herättää henkiin ajan ja henkilön – kokonaisen, ristiriitaisen Emmi Jurkan seurueineen ja sukuineen. Lopulta katsojakaan ei tiedä, rakastaako vai vihata legendaarista teatteridiivaa.

Lapsille ja nuorille suunnatut sisällöt

KOURA-palkinto

Ajattelen, siis olen: Kuka minä olen

  • 10.000 euroa
  • kanava YLE Teema
  • tuotanto YLE Oppiminen ja tiede
  • palkitaan käsikirjoittaja ja ohjaaja Tuula Rajavaara, graafikko/animaattori Kirsi Kukkurainen, musiikki Tapani Rinne, äänisuunnittelu Timo Hintikka, kuvaaja ja äänittäjä Henrik Leppälä, leikkaaja Teemu Kokkonen, kuvaussihteeri Anna-Maija Jokela
  • Ohjelmasarjan pääosassa ovat lapset ja heidän ajatuksensa. Lapset pohdiskelevat suuria filosofisia kysymyksiä olemassaolosta, hyvän ja pahan dialektiikasta, sanojen merkityksestä, taiteen olemuksesta ja ihmisyydestä. Ohjelman suurin sivistyksellinen ja taiteellinen merkitys nousee sisällön ja muodon täydellisestä kohtaamisesta. Lasten pohdiskelut, animoidut piirustukset ja upea äänimaisema yhdistyvät syvälliseksi ja rauhoittavaksi ajatusten punokseksi.

Kunniamaininta

Absoluuttinen totuus

  • 3.000 euroa
  • kanava  YleX
  • tuotanto YLE Oppiminen ja tiede
  • palkitaan toimittajat Minttu Heimovirta ja Ilkka Hendolin
  • Nuorille suunnattu radio-ohjelma tekee ymmärrettäväksi luonnontieteellistä kokeellista metodia ja tieteellistä ajattelutapaa huumorin ja leikkimielisyyden kautta. Toimittajat laittavat itsensä ja mielikuvituksensa peliin, keksivät hauskoja mutta päteviä tapoja testata mitä erilaisimpia ilmiöitä ja onnistuvat näin kertomaan asiansa asettumatta koskaan kuuntelijoiden yläpuolelle. Kuuntelijoiden palaute tuottaa uusia testattavia asioita tai antaa aiheen muuttaa koejärjestelyitä ja näin syntyy aitoa vuorovaikusta tekijöiden ja yleisön välille.

Vuoden sivistysteko

Vuoden 2009 sivistystekopalkinnon valitsija kustantaja Leena Majander-Reenpää

Tuomas Enbuske

  • 6.000 euroa