Koulutusrahasto KOURA jakoi KOURA-palkinnot ja kunniamaininnat kuudessa sarjassa vuoden 2014 parhaille televisio-, radio- ja verkkosisällöille. Palkinnoista kilpailivat Yleisradion ja MTV3:n kotimaiset tv-, radio- ja verkkosisällöt.

Kategoriapalkintojen lisäksi KOURA jakoi yhden erikoispalkinnon Tämän runon haluaisin kuulla ohjelmalle. Vuoden sivistysteko -palkinnon valitsi ja jakoi KOURAn ulkopuolelta kirjailija Sirpa Kähkönen. Palkinnon sai Yle Radio1 Ykkösaamu.

155 000 €

jaettu palkintoina

115

palkittua ohjelman tekijää

102

palkintoehdotusta

KOURA-palkitut kategorioittain

Dokumentit

KOURA-palkinto

Piripäiväkirja

  • 15.000 euroa
  • kanava Yle TV1
  • tuotanto Yle Asiaohjelmat
  • PALKITAAN Marja Kurikka, Kristiina Nisula, Tapio Sovijärvi, Tomi Paijo, Anssi Tamminen, Maija Roivainen, Erkko Lyytinen
  • Tämä dokumentti tuli iholle, kosketti ja pakotti ottamaan kantaa. Dokumenttiin liittyvät nettiartikkelit ja trailerit olivat Yle Asian jaetuimpia sisältöjä syksyllä 2014. Dokumentti seuraa päähenkilön elämää liki kahden vuoden ajan melkeinpä pelottavan läheltä. Sen kaunistelematon lähestymistapa saa katsojan myötäelämään päähenkilön kamppailussa irti päihteistä ja miettimään hänen tulevaisuuttaan vielä pitkään dokumentin näkemisen jälkeen.

Kunniamaininnat

Bäkkärit

  • 5.000 euroa
  • kanava verkkodokumentti www.yle.fi/teos/bakkarit
  • tuotanto Yle Asiaohjelmat
  • PALKITAAN Katri Koivula, Samuli Kaipainen ja Mikko Leino, Kai Rantala, Hannu Karisto
  • Tämä dokumentti on pienten yllätysten mestariteos, joka vie meidät paikkoihin joihin ei normaalisti ole taviksilla pääsyä. Se on audiovisuaalinen retki, jossa voi liikkua kolmiulotteisessa tilassa, miltei haistaa hien ja maistaa janojuoman kirpeyden. Se on täysin uudenlainen tapa luoda dokumentaarista tarinallisuutta tyylikkäästi ja elämänmakuisesti, niin että aihe on yhtä ilmaisumuodon kanssa.

Yksisiipinen enkeli

  • 3.000 euroa
  • kavana Yle TV1
  • tuotanto Yle Asiaohjelmat
  • PALKITAAN Erkki Määttänen, Inga Bergström-Rausku, Ari-Pekka Heikkinen
  • Ohjelma kuorii hitaasti päähenkilön maskit paljastaen hänen sielunsa syvän haavan. Samalla dokumentti on armollinen, se kykenee kertomaan katsojalle menettämisen tuskasta ja uskosta elämän vaikeina hetkinä. Dokumentti kasvaa taitavasti rakennetun dramaturgian myötä laadukkaaksi, audiovisuaalisesti rikkaaksi teokseksi jättäen syvän muistijäljen katsojaan.

Äiti, Alzheimer ja Americana – elämä laillisessa laittomuudessa

  • 4.000 euroa
  • kanava Yle Radio 1
  • tuotanto Yle Draama/ Radioteatteri
  • PALKITAAN Harri Huhtamäki, Esa Karjula, Tuomas Norvio, Tapani Rinne
  • Tämä ohjelma antaa äänen ihmiselle, jota harvoin kuullaan julkisuudessa: Alzheimerin tautia sairastavalle vanhukselle.
  • Ohjelmassa puhe, teksti, äänet ja musiikki luovat yhdessä kuuntelijalle hienon tilaisuuden pohtia vanhuutta ja sairautta, jossa tosi ja muistot sekoittuvat mielen luomiin kuviin. Kuuntelija pääsee mukaan vanhuksen mielen matkalle.
  • Ohjelma on vakava ja ajankohtainen, mutta ei toivoton.

Fiktio

KOURA-palkinto

Tuntematon sotilas – vuoropuhelu Linnan romaanin kanssa

  • 15.000 euroa
  • kanava Yle Radio Suomi
  • tuotanto Yle Draama/ Radioteatteri
  • PALKITAAN Jussi Moilanen, Juhana von Bagh, Hanna-Helena Kinnunen, Olavi Uusivirta, Timo Kämäräinen, Juha-Pekka Hotinen, Anders Wiksten, Pekka Ruohoranta
  • Kuunnelmasarja ravistelee raikkaasti perinteisiä tulkintoja klassikkoromaanin henkilöistä, sekä purkaa samalla sankaruuden ja uhrautumisen kulttuuria. Taidokas toteutus provosoi ja haastaa ajattelemaan, mutta on silti koskettava ja vahva osoitus kuunnelman voimasta.
  • Tekijät ovat lähestyneet kaikkien tuntemaa kirjaa rohkeasti vuoropuheluna alkuperäisen tekstin kanssa. Romaanin päähenkilöille kirjoitetut haastattelut ja kertojapuhe tuovat uuden yllättävän ulottuvuuden radiodramatisointiin.

Kunniamaininnat

Pimeän nimi – 12 transetydiä

  • 4.000 euroa
  • kanava Yle Radio 1
  • tuotanto Yle Draama/ Radioteatteri
  • PALKITAAN Pipsa Lonka, Tiina Luoma, Gustav Nyström, Pekka Savolainen
  • Tämä radiodraama vaatii kuulijaltaan hiljentymistä mutta palkitsee vaivannäön vahvalla kokemuksella.
  • Ohjelman perustana on sävellys, jolle ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat rakentaneet monitasoisen,kuulijalle jopa visuaalisina kuvina näyttäytyvän teoksen. Teokseen on uudella tavalla tuotu radion parhaita elementtejä, jotka on toteutettu poikkeuksellisesti ja taidokkaasti. Ohjelman voi halutessaan kuunnella joko puhtaasti musiikillisena äänitaiteena tai tekstisältöön keskittyen.

Toisen kanssa

  • 7.000 euroa
  • kanava Yle TV2
  • tuotanto Yle Draama
  • PALKITAAN Lauri Nurkse, Mika Tertsunen, Pekka Lehtikangas, Elina Lario, Timo Hintikka, Antti Kukkavuori, Lea Sipilä
  • Draamakomedia keskittyy tavallisten ihmisten melkein tavallisen elämän käännekohtiin tavalla, joka nostaa arjen pienet ja suuret ratkaisut katsojaa koukuttavaksi tarinaksi.
  • Sarja pukee isot teemat keveään kerrontaan ja ilakoi visuaalisella tyylillä.Tekijöiden hiki ei erotu katsojalle.Tarinankerronta kuljettaa katsojaa vaivattomasti hymystä liikutukseen, minkä aikaansaaminen vaatii ammattitaitoa. Vakava ei tarvitse aina vakavaa ilmiasua.

Kulttuuri

KOURA-palkinto

Kvartetin synty ja Quartet-lab: konsertti

  • 15.000 euroa
  • kanava Yle Teema
  • tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde
  • PALKITAAN Elina Heiskanen, Hannu Kettunen, Pekka Lähdeaho, Tommi Slotte, Jorma Höri, Sari Vaskio, Heidi Kokki, Marjaana Mykkänen
  • Neljä taiteilijaa, yksi sali, seitsemän päivää ja selkeä päämäärä: yhteinen sävel.
  • Dokumentti kuvaa ainutlaatuisen hienovireisesti mutta armottomasti huippusolisteista koostuvan kvartetin valmistautumista konserttiin. Sekä dokumentin että konsertin kuvakerronta imaisee katsojan mukanaan tarkan ja poikkeuksellisen huolellisen työn ansiosta.
  • Kvartetin muusikot päästävät kamerat niin lähelle, että katsoja aistii nekin sanat, joita ei sanota – vain katseet ja soitto puhuvat.

Kunniamaininnat

Ikuiset kaupungit

  • 2.000 euroa
  • kanava Yle Radio 1
  • tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde
  • PALKITAAN J.P. Pulkkinen, Mikko Lohenoja
  • Kaupunkimatkailua voi harrastaa monella tavalla, myös omassa lempituolissaan pysyen. Tämä ohjelma vie kuulijansa henkeäsalpaaville matkoille, matkaoppaanaan kirjallisuussitaatit ja uutisvälähdykset
  • Älykkäitä siltoja ja rikkaita äänimaisemia hyödyntäen se taluttaa kuulijansa muun muassa Kiovaan, jota määrittävät kirjailijat Gogolista Bulgagoviin.

Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Pidot paranevat Lennyn kanssa

  • 2.000 euroa
  • kanava Yle Radio 1
  • tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde
  • PALKITAAN Minna Lindgren, Karoliina Vesa
  • Hyvät kemut, erikoinen sävellys ja säveltäjän kiehtova henkilöhistoria.
  • Siinä ainekset, joista tekijä on taitavasti kutonut läpi ohjelman kantavan draaman kaaren.
  • Ohjelmassa kolme näkökulmaa kootaan yhdeksi kaiken kattavaksi teemaksi, ja tuloksena on
  • mukaansatempaava ja koskettava radioesitelmä, joka liikkuu sujuvasti Bernsteinista Platoniin.

Valokuvan voimaa

  • 8.000 euroa
  • kanava Yle Teema
  • tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde
  • PALKITAAN Laura Joutsi, Olli Laine, Miina Savolainen, Petteri Lappalainen, Teemu Kokkonen, Petri Kettunen, Raili Tuikka, Pirjo Repo, Jouni Tulonen
  • Realitysarja seuraa perhesuhteiden selvittelyä ja tutkimista epätavallisella tavalla. Katsoja pääsee seuraamaan tapahtumakulkua, joka vie hyvin lähelle päähenkilöiden elämän vaikeita ja tuskallisia asioita.
  • Tirkistelyn sijaan sarja kunnioittaa päähenkilöitä ja heidän tunteitaan. Ratkaisukeskeisyyden sijaan syvemmälle päähenkilöiden historiaan ja tunteisiin mennään rauhallisesti, arvottamatta, nopeisiin lopputuloksiin pyrkimättä. Tuloksena on poikkeuksellisen arvostavaa ja pysäyttävää julkisen palvelun realityä, jonka äärellä katsojalla on tilaa ajatella ja kuulostella myös omaa elämäänsä.

Lapsille ja nuorille suunnatut sisällöt

KOURA-palkinto

 

Ihan sama

  • 15.000 euroa
  • kanava Yle TV2
  • tuotanto Yle Lapset ja nuoret
  • PALKITAAN Marika Kuortti, Sanna Grav, Jarmo Lampela, Harri Halonen, Tapio Keskitalo, Jukka Kaitala, Petrus Rapo, Nipa Roine, Liisa Rihu, Sami Haartemo, Sara Köteleki, Jussukka Tuliainen
  • Palkittu ohjelma on kunnianhimoinen kuvitelma lähitulevaisuudesta, jossa eliittikoulu muokkaa lapsista rahasampoja viihdeteollisuuden palvelukseen.
  • Hienon ja hallitun visuaalisen ilmeen lisäksi sarjan juoni on monitasoinen ja se näyttää vakavampiakin särmiä teiniviihdetähtien suljetusta maailmasta. Viileään kerrontaan on tarttunut hienosti myös nuoruuden kapinaa, rosoisuutta ja intoa.

Kunniamaininta

Lyömättömät

  • 4.000 euroa
  • kanava YleX
  • tuotanto YleX
  • PALKITAAN Tomi Solonen, Esa Rahijärvi, Johannes Naumanen, Tytti Shemeikka
  • ”Olipa muuten parasta radioviihdettä ikinä”, sanottiin tästä sarjasta Twitterissä. Suorissa lähetyksissä tekijöiden improvisointikyky ja kielellinen nokkeluus luovat yllättäviä tarinoita hengästyttävällä vauhdilla. Ohjelma on suomen kielen riemukulkua höystettynä pop- ja räp-musiikilla.

Uutis- ja ajankohtaisohjelmat

KOURA-palkinto

Meppigalleria

  • 10.000 euroa
  • kanava yle.fi/uutiset
  • tuotanto Yle Uutis- ja ajankohtaisohjelmat
  • PALKITAAN Mikko Hänninen, Ville Lösönen, Hanne Reitala, Jukka Niva
  • Tämä hanke loi viime vuonna vaaliohjelmistoon uuden normin, josta on hankala palata taaksepäin. Samalla demokratia sai uuden työkalun.
  • Suomalaiset saivat ainutlaatuisen avun päättää omasta ehdokkaastaan, kun tämä tuotanto toi kaikki ehdokkaat esiin samassa raamissa. Tietoineen, taitoineen ja osaamisineen samalla viivalla. Palkitsemme konseptin, joka yksinkertaisuudessaan on ylivoimaisen hieno.

Kunniamaininta

#TaDetPåAllvar – Fixa Mobbningen

  • 7.000 euroa
  • kanava svenska.yle.fi, Radio Vega, Radio X3M, Yle Fem
  • tuotanto Svenska Yle
  • PALKITAAN Annvi Gardberg, Annica Lindström, Eva-Maria Koskinen, Peter Sjöholm, Patrik Skön, Kia Svaetichin, Alexander Uggla
  • Tämä projekti nosti esiin kiusaamisen ja sen seuraukset, jotka ovat usein kiusatulle lähtemättömiä. Aihetta käsiteltiin viikon ajan kaikissa Ylen välineissä ja yleisön vastaanotto oli odottamaton. Kirjeitä ja tarinoita tuli sadoittain, kirjoittajien iät vaihtelivat 70-vuotiaasta teini-ikäisiin, kaikista yhteiskuntaluokista ja eri puolilta maata.Tuotanto nosti esiin myös lainsäädännön heikkouden ja ohjelman seurauksena ministeri Krista Kiuru alkoikin miettiä lakimuutoksen tarvetta.

Viikoittaiset asiaohjelmat

KOURA-palkinto

#sota39-projekti

  • 15.000 euroa
  • kanava Yle.fi/sota39 / twitter #sota39
  • tuotanto Yle Asiaohjelmat
  • PALKITAAN Seija Aunila, Seppo Heikkinen, Leo Kosola, Maija Kaipainen, Annukka Väisänen, Anna-Leena Lappalainen, Tanja Iikkanen
  • Tämä tuotanto aloittaa uuden vaiheen maailmanhistorian journalistisessa käsittelyssä.
  • Laaja aihe muuttuu projektin kerrontatavassa sekä henkilökohtaisiksi näkökulmiksi että pitkäksi koko Suomea koskettavan tapahtumasarjan kuvaukseksi.
  • Erilainen tapa ajatella sisältöä ja näyttää yllättäen maamme sotahistorian tapahtumatuotantona, johon käyttäjä voi osallistua seuraamalla, kommentoimalla, tuomalla omia tietojaan mukaan ja jopa luomalla kokonaisuuteen omia henkilöhahmojaan.
  • Konsepti on nerokas, samalla helppolukuinen että historiafriikillekin loputtomasti yksityiskohtaista tietoa tarjoava tarina, kansainvälisestikin ensimmäinen laatuaan.

Kunniamaininnat

Perttu Häkkinen

  • 3.000 euroa
  • kanava Yle Puhe
  • tuotanto Yle ja Musiikki- ja journalismipalvelu Häkkinen, Tiikerimedia
  • PALKITAAN Perttu Häkkinen, Panu Hietaneva, Heidi Laaksonen
  • Tässä ohjelmassa ei pelätä tarttua marginaaleihin. Siinä on asennetta, se ei kumartele eikä viisastele, vaan puhuu haastateltavien kanssa silmiin katsoen. Ohjelman antama kuva arjesta ei ehkä ole kaunis, mutta se on tosi.
  • Toimittaja tiimeineen tekee poikkeuksellista journalismia suomalaisesta yhteiskunnasta juuri nyt.

The Norden

  • 5.000 euroa
  • kanava Yle Fem
  • tuotanto Svenska Yle
  • PALKITAAN Joakim Rundt, Lasse Grönroos, Åsa Svarvar, Maija Virtanen, John Stark
  • Millaisen yhteiskunnan Pohjoismaat ovat rakentaneet? Tässä ohjelmasarjassa paneudutaan pohjoismaiseen hyvinvointiin ulkopuolisen silmin ja peilataan sen arvoja oivaltavasti. Svenska ylen yhdessä Nordvisionin kanssa kehittämän uuden formaatin näkökulma yllättää katsojan ja vakuuttaa laadukkaalla, toteavalla kerronnallaan.

Vinkkimiehet

  • 3.000 euroa
  • kanava MTV.fi
  • tuotanto MTV
  • PALKITAAN Pekka Lehtinen, Jarkko Sipilä, Ville Ristolainen
  • Tässä ohjelmassa asialla ovat alan miehet. Verkkoon toteutettu yksinkertainen konsepti:
  • Auto, Miehet ja Asia. Käsiteltävänä on rikos ja tarkoituksena taustoittaa uutisia genressä, jonka
  • kerronnassa tulee olla erityisen tarkka. Toimittajat tuovat näkökulmaa rikosuutisointiin tavalla, joka ei perinteisessä uutisformaatissa ole mahdollista. Ohjelma on toteutettu kevyesti mutta teksti pohjautuu vankkaan toimittamiseen ja alan perinpohjaiseen hallintaan.

Erikoispalkinto

KOURAn hallintokunta päätyi jakamaan vielä yhden erikoispalkinnon.

Tämän runon haluaisin kuulla

  • 3.000 euroa
  • kanava Yle Radio 1
  • tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde
  • PALKITAAN Tarleena Sammalkorpi, Sari Siekkinen
  • Ohjelma on klassikko, joka uudistuu teemalähetysten, loistavien tulkitsijoiden ja kuuntelijoiden ansiosta. Se on tuonut esiin mitä moninaisimman kuulijajoukon rakastamia tekstejä, kaivanut arkistoista kirjailijoiden itsensä lukemia harvinaisuuksia ja esitellyt uusia lausuntataiteilijoita.
  • Toiverunojen myötä ohjelma on kasvattanut uusia lyriikan ystävien ikäluokkia jo vuodesta 1967 saakka. Tässä ohjelmassa ja tämän ohjelman äärellä herkistyvät niin runoilijat, kuuntelijat, lausujat kuin toimittajatkin.

Vuoden sivistysteko

10.000 euroa

Palkinnon saajan on valinnut kirjailija Sirpa Kähkönen.

Ykkösaamu

  • kanava Yle Radio 1
  • tuotanto Yle Uutis ja ajankohtaisohjelmat
  • PALKITAAN Johanna Östman, Olli Seuri, Seija Rautio, Terhi Tammi, Päivi Neitiniemi, Marja Ala-Kokko, Jakke Holvas, Tarja Oinonen, Katariina Lahtonen, Jari Niemelä
  • Pitkälle kehittyneen informaatioteknologian ympäristössä aikaa syventymiselle on yhä vähemmän. Tämä ohjelma onnistuu siinä, minkä piti jo olla mahdotonta: se reagoi ajankohtaisiin kysymyksiin mutta antaa aikaa niiden käsittelylle. Tässä juuri on radion voima ja lumo: tärkeiden näkökantojen esille tuomiseen ei tarvita välttämättä visuaalista aineistoa, jos asiantuntija on ajatellut asiansa pitkälle ja saa tilaa niiden esittämiseen ja jos ammattitaitoinen toimittaja ohjaa keskustelua herkästi reagoiden.
  • Ohjelman toimituksessa on eri-ikäisiä ihmisiä, molempaa sukupuolta, ja se tekee kuuntelukokemuksesta kiinnostavan ja elävän. Taustatoimitus on vahvasti tehtävänsä tasalla ja tuottaa luotettavaa tietoa ja etsii päteviä asiantuntijoita. Kuulijatkin on modernisti huomioitu: lähetysikkunassa käydään vilkasta keskustelua aamun teemoista ja keskustelua kommentoidaan ohjelmassa.
  • Ylen Radio 1:n Ykkösaamu on journalistisesti korkeatasoinen ajankohtaissivistyksen tuottaja ja sen merkitys kansalaisyhteiskunnalle ja vapaalle mielipiteenmuodostukselle on suuri.