Ajankohtaista

Korjaa tekijänoikeussatoa talteen – hae apurahaa

29.09.2023

KOURAn syksyn apurahojen haku käynnistyy jälleen lokakuun alussa. Haku on uudistunut siten, että myös sisältöjä tekevät tuottajat voivat nyt hakea rahoitusta. Uutta on myös verkkosivuillemme koottu lista esimerkkikohteista, joista saa inspiraatiota ja ideoita apurahojen hakuun.

Apurahojen sadonkorjuuaika kestää lokakuun loppuun. Haettavana on sekä henkilökohtaisia että työryhmäapurahoja. Lisäksi erilaisten koulutusten ja seminaarien järjestämiseen voi hakea rahoitusta mikäli ne ovat suunnattuja koulutusrahasto KOURAn hyväksymiin tarpeisiin.

KOURAn tarjoaman rahoituksen lähtökohtana ovat ammatilliset kehitystarpeet joko itselle tai työryhmälle. Apurahoja jaetaan Ylen ja MTV:n työntekijöille. Apurahan käytöstä on hyvä sopia etukäteen oman esimiehen kanssa.

Nyt käynnistyvällä hakukierroksella tuottajilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet hakea ja saada apurahoitusta. Mikäli osallistut tuottajana Ylen tai MTV:n alustoilla julkaistun sisällön tekemiseen itsenäisellä ja omaperäisellä panoksella  – yksin tai yhdessä toisten tekijöiden kanssa – olet oikeutettu tekijänoikeuskorvauksista maksettaviin apurahoihin. 

Inspiraatiota ja ideoita apurahan haun tueksi löydät Kouran verkkosivuilta julkaistusta listauksesta täältä.  Listalta löytyy esimerkkejä pääasiassa erilaisista tapahtumista, joihin kannattaa hakea rahoitusta jo nyt lokakuussa.

Syksyn hakukierroksen aikana järjestämme pari kaikille avointa kyselytuntia Google Meetsissä 12.10. klo klo 10-11 ja 23.10. klo 15-16. Mikäli haluat kutsun kyselytunnille suoraan kalenteriisi, laita viestiä koura@yle.fi. Kyselytunneista tiedotetaan linkkeineen lähempänä tapahtuma-aikoja.

Apurahaa voit hakea kirjautumalla apurahajärjestelmään https://koura.apurahat.net/. Hakulomake avautuu 1.10.

Tarkempia apurahan hakuohjeita löydät täältä:  https://koulutusrahastokoura.fi/apurahat/valintakriteerit-ja-hakuohjeet/