Ajankohtaista

Kohderyhmän oman kielen käyttö mediassa edistää myös sivistystä

05.04.2023

Median pitää kantaa erityistä huolta siitä, että sen sisällöt tavoittavat monenlaisia kohderyhmiä”, sanoo suomen kielen professori Johanna Vaattovaara. Hän valitsee koulutusrahasto KOURAn vuoden 2022 sivistystekopalkinnon saajan. Palkittava julkistetaan KOURA-gaalassa 13. huhtikuuta. 

Luonteva ja helposti lähestyttävä kieli on Johanna Vaattovaaran mielestä keskeinen tekijä, jolla mediat saavat viestinsä perille myös vaikeammin tavoitettavissa kohderyhmissä kuten nuorissa. Tuttu kieli saa kiinnostumaan ja samaistumaan sekä kiinnittymään median sisältöön. 

Mahdollisimman erilaisia ihmisryhmiä pitää tavoittaa, jotta faktatieto leviää. Disinformaatiota on liikkeellä nyt paljon. “Tutkimustulokset  kertovat, että nuoret ovat taipuvaisia välttelemään erityisesti negatiivisia uutisaiheita. Luotettavia uutismedioita ei seurata, koska uutiset ahdistavat. Huuhaalta on kuitenkin vaikea välttyä, ja jos nuoriso menetetään valeuutisille, sivistyspohja rapautuu”, toteaa Vaattovaara. 

Johanna Vaattovaara on käynyt sivistystekopalkintoa pohtiessaan läpi Ylen ja MTV:n kotimaisia ja omatuotantoisia sisältöjä laajalla skaalalla viime vuodelta. “En ollut tietoinen tarjonnan monipuolisuudesta ja koko laajuudesta. Monenlaista tarjontaa oli mennyt minulta kokonaan ohi. Hämmästyin, miten paljon yhden vuoden kuluessa oli saatu niin monenlaista hyvää tarjontaa julki.”

Vaattovaara odottaa, että mediassa on myös tarjontaa, joka ei ole välttämättä laajasti suosittua, mutta se tavoittaa täsmällisesti erilaisia kohderyhmiä. “Sivistyksen näkökulmasta on oleellista, että ei mennä pelkkä populariteetti edellä. Voisin antaa sivistystekopalkinnon sille, että tällaisten sisältöjen tekeminen on jatkossakin mahdollista.”

Suomen kielen professori Johanna Vaattovaaran mielestä sivistys jää jo käsitteenä nykyisin katveeseen ja se voi näyttäytyä jopa vanhanaikaisena. “Sivistykselliset arvot eivät kanna, jos niitä ei erikseen nosteta. Sivistystä rakennetaan monella tavalla ja on hienoa, että on tällaisia palkintoja sivistyksen arvoa nostattamassa”, iloitsee Vaattovaara, ja toteaa olevansa hyvin otettu saadessaan jakaa tämän palkinnon.

Johanna Vaattovaara on suomen kielen professori Tampereen yliopistossa. Hän on erikoistunut tutkimaan ihmisille merkityksellisiä kielen ilmiöitä (kuten vaikkapa ”helsinkiläistä ässää”), ja kehittämään uusia, kansalaisia osallistavia tutkimuksen muotoja. Vaattovaaralla on pitkä kokemus tutkimustiedon yleistajuistajana ja myös tiedeviestinnän kouluttajana. Johanna toimittaa myös podcast-sarjaa Murremyytin murtajat.

Professori Johanna Vaattovaara. Kuva: Antti Yrjönen